Jos sinulla ei ole omaa unelmaa, joku toinen kyllä palkkaa sinut toteuttamaan omaansa.

Siitä on varmaan kolme vuotta, kun sanoin silloiselle työnantajalleni nämä sanat jotka olin jostakin lukenut:

"Jos sinulla ei ole omaa unelmaa, joku kyllä palkkaa sinut toteuttamaan omaa unelmaansa."

Sanoin pomolleni vakaasti: MINULLA ON OMA UNELMA. 

En kyllä kovin suurisanaisesti kertonut sitä mikä oli oma unelmani, kenties mainitsin jotakin ateljee-kahvilasta. Kummallista kyllä, enkä ymmärrä tänä päivänäkään sitä, miten olen vuosien ajan, samaan aikaan uskonut unelmaani ja samalla ollut uskomatta siihen.

Nyt kuitenkin uskon ymmärtäväni sen, miksi olen päässyt unelmani äärelle. Se, että katsoessani sisimpääni näin unelmani aina totena. Leikin ajatuksella, se innosti aina, astuin tuohon tilaan monen monta kertaa mielessäni. Näin sen tapahtuvan sisälläni.

Mutta kun katsoin ympärilleni,  ulkomaailmaan, ajattelin tuhansia käytännön asioita ja yrittäjyyden haasteita, riskejä ja ajattelin, että en ole tarpeeksi hyvä, en osaa sitä ja tätä ja tuota!! Lakasin tuhat kertaa unelmani pois siitä huolimatta, että se palasi aina takaisin. Lopulta ajattelin, että ehkä palaset joskus loksahtavat niin kohdalleen, jos sen on määrä tapahtua.

Pienet asiat ovat joskus niin suuria.

Tuo lause oli yksi niistä joka jakoi sen veden jossa olin kahlannut. Tiesin varmaksi ainakin sen, mitä en halunnut.

Se sai minut lopulta hyppäämään tyhjän päälle. Luottamaan siihen, että joku uusi polku löytyy sille minkälaista työtä haluaisin tehdä.

Viimeisenä vuotenani päiväkodissa pidin lapsille taidekerhoa Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Arxin tiloissa. Työelämäni  yksi onnellisimpia hetkiä oli se, kun sain seurata 4-5 vuotiaiden lasten maalaavan elämänsä ensimmäiset canvastaulut akryylimaaleilla. Hämeenlinnan Verkatehtaan ja Arxin miljöö oli niin inspiroiva ja taideluokka mitä antoisin työskentelyyn lasten kanssa. 

Koko talven pidin kerhoa ja joka kerta kun sieltä lähdimme, huokailin "haluan tänne!" 

Keväällä Arxilla haettiin taidekasvattajia. Minä hain innoissani, kuvittelin, että se olisi luonteva hyppy vanhasta työpaikasta uuteen. Mutta en päässyt edes haastatteluun. Olin niin pettynyt.

Hyppy tyhjän päälle arvelutti, mutta jokin sisäinen varmuus ja rauha valjasti minut siihen ratkaisuun, jota en ole katunut hetkeäkään.

Mieheni kanssa juteltiin, että kyllä vähemmälläkin pärjätään. Olin tovin työttömänä. Alkusyksystä tuli uusi haku Arxille ja ajattelin, että NYT! Lähetin hakemuksen. 48 hakijasta kahdeksan pääsi haastatteluun ja kaksi valittiin. Muistan kun olin jostain lukenut, että kannattaa ottaa voittaja-asento (superman! ;D ) ennen haastavaa tilannetta ja niin minä Arxin vessassa sitten kuvittelin itseni voittajaksi hetkeä ennen kun löysin itseni viiden henkilön haastateltavana! ;D Haastattelussa oloni oli rento. Jäin kuitenkin ensimmäiselle varasijalle. Sanoivat, että tiukka valinta oli ja olisivat yhteydessä jos jotakin ilmenisi.

Sen verran elämänkokemusta on tullut, että olen oppinut enemmän luottamaan, että jokin tarkoitus kaikella aina on, sitä ei aina heti vaan näe. Kyllä minua ensin harmitti, työttömyys jatkui ja mietin löydänkö sittenkään omaa paikkaani vai syveneekö kuoppa vain allani. Toki kaikkea tekemistä olen aina keksinyt, silloin hurahdin betonitöihin!

Samalla sain myös havahtua työttömyyteni onnelliseen ajankohtaan: tyttäreni oli juuri aloittamassa ylä-astetta. Tunnustan, päiväkodissa työskennellessäni ei energiaa kovin usein iltaisin enää riittänyt omien lasteni huomioimiseen. Nyt olin ensimmäistä kertaa tilanteessa, että sain päivittäin nähdä ja seurata millä mielellä lapseni lähtivät kouluun ja saapuivat kotiin. Tuo työttömyysaika olikin niin suuri lahja, se, että sain olla läsnä lapsilleni ja luoda syvempää yhteyttä heihin. Kuinka usein, kun olin tullut itse töistä kotiin väsyneenä, en jaksanut kuunnella tai vastata toisten odotuksiin, olinkin nyt kotona näkemässä ja ottamassa vastaan kaksi lastani päivinä, kun he tulivat hyväntuulisina kotiin. Ja niinä päivinä, kun koulureppu lensi kaaressa eteisen nurkkaan ja tajusin kuinka vähän tiesin oikeasti siitä, mitä heidän päiviinsä sisältyy ja minkälaisten asioiden kanssa he kamppailevat ja mistä kokevat onnistumisen iloa. Sain oppia, nähdä, kuulla, tulla lähelle. Kyyneleet tulee vieläkin silmiini kun ajattelen kuinka arvokas tuo aika oli ja syvensi suhdettani lapsiini. 

Kolme kuukautta myöhemmin minulle soitettiin ja kysyttiin, että vieläkö olisin käytettävissä. Arxilla oli virkavapaan sijaisuus täytettävänä. Minä olin onnellinen ja valmis tarttumaan työhön ja kerroin talon väelle, että on se vaan kiva, että kuulivat huokailuni ilmastointikanavia pitkin...

Kaikella on aikansa. Niin se on.

Tästä on jo nyt tovi mutta viime syksynä eteeni tupsahti tilaisuus. Arxin alakerran toiminnallistamisesta ja elävöittämisestä oli tarjouskilpailu. Kun kuulin siitä, ajattelin, että tässä jos missä on nyt se palapelin pala kohti unelmaani. Tein oman tarjoukseni, piirsin sanoin jotakin siitä mitä olin sisälläni katsellut jo kauan ja ajattelin, että voiko tämä olla totta. 

Tarjoukseni valittiin ja minusta tuli sen myötä syksyllä 2015 yrittäjä ja Arxin yhteistyökumppani. 

Toiminimeni on Art and Joy, kahvilan: Art Café Intola.

Entisestä nuorisotilasta muuntui kovalla aikataululla luova olohuone-kahvila, jossa voi astua sisään hyppimällä ruutua, maalata maalaustelineellä,  leikkiä kahvilaa (lapsille leikkikahvila) pelata Afrikan tähteä, värittää värityskirjaa ja tietenkin ostaa kahvia, teetä ja pientä suolaista ja makeaa purtavaa. Löytyypä sieltä myös pieni käsityöbasaari! Kirpputorilta löysin kirjan jonka nimi on "Ole kuin kotonasi". Se kiteytti sen mitä tunnelmaa halusin tilalle. Minäkin olisin! ;) 

Seitsemän kuukauden intensiivisen työskentelyn jälkeen voin sanoa, että olen saanut nähdä osaavani enemmän asioita kuin uskoin. Alkumetreillä yrityksen perustamisen suuren suuri "vuori" pieneni kovin saadessani lähes kädestä pitäen ohjausta ja opastusta paikallisesta uusyrityskeskuksesta.  Jännitystä on ollut monenlaista, voin sanoa, päivien, kuukausien aikana. Uusia tilanteita on saman verran kuin uusia päiviä!

Kahvilan ja oman toimintani kautta haluan lisätä luovuutta, niin ajattelua kuin toimintaa. Monta asiaa on vielä toteuttamatta ja on hyväksyttävä, että pikku hiljaa. Yhden ihmisen kädet, pää ja jalat eivät ole ehtineet joka paikkaan. Olen kyllä saanut huomata, että lusikkani on myös aika monessa sopassa, tai pikemminkin, kutakuinkin samaa soppaa useassa astiassa! :D Viime syksynä perustin Facebook sivun Art and Joy sekä Intola yritykseeni liittyen. Tämä blogi on jäänyt kaiken muun tohinan keskellä pysäkille odottamaan aikaansa vaikka olisi ollut niin arvokas jo aiemmin päivittää. Itse asiassa olen koko ajan kuvitellut jakaneeni tänne syksyllä tiedon yrityksestäni mutta empäs ollutkaan.

Kahvilani on kuitenkin nyt kesän ajan kiinni (poikkeuksena 29.6 klo 13-20) ollen auki jälleen elokuusta Elomessuilla  la 13.8 klo 10-18 ja su 14.8 klo 10-17. 

ja 15.8 alkaen ma+ke 14-19 ja ti+to 9.30-19 sekä ilmoitettavien tapahtumien yhteydessä.

Kummallista on, että nyt sitten täällä kerron tämmöstä kun kahvila on kiinni! Mutta kun en minä ole vielä oppinut kauheasti markkinoimaan/ viestimään tehokkaasti vaikka se onkin aajaoo. Se on nyt kesäprojektini myös, ehtiä tehdä sellaisia valmisteluja mitä ei arjen keskellä ole ehtinyt. Ja kun ihminen prosessoi monia asioita, niin en osaa aina kertoa lyhyesti. Sen voin nyt sanoa, että I'M BACK ja päivityksiä hieman takautuvasti seuraa mm. seuraavista aiheista:

- Projektikuvia kahvilasta ja lisää ajatuksia siitä

- Wetterhoffin bloggaribrunssin satoa, oi ihana päivä toukokuulta! 

- Ihana-lehteen tekemiäni juttuja! 

- mitänytvielä onkaan jäänyt jakamatta.

TOIVON, että saan tämän blogini valjastettua mukaan nyt yritykseni arkeen ja sen luovaan toimintaan ja satoon. Minua ilahduttaa nähdä, että polkuja Sydämestä Sormenpäihin löytyy useita - teistä! <3 Toivon, että voin palkita niiden odotuksen, jotka ovat kaivanneet jotakin uutta vain löytääkseen "tyhjän postilaatikon/hiljaisen blogini" . 

Haluan myös ruokkia ajatuksilla, insipiroida, sillä niin moni asia lähtee siitä! Yksi lusikkani tai soppani on myös Facebook-sivu nimeltä Koska Rakastan jota olen varmaankin tänne linkittänyt joskus, saanut alkunsa syntymäpäivästäni ööö, kolme vuotta sitten! Ja sitä seuranneista toiminnallisista joulukalentereista. Sieltä löytyy myös enempi kirjoituksellinen, filosofisempi puoleni ja valokuvia, aforismeja...Hieman kyllä kauhistuttaa joskus tämä monijakoisuuteni näissä sivuissa vaikka jokaisella "palstalla" on ns. oma juttunsa mutta olisi ihana saada niille kaikille yhteinen koti tai liikenneympyrä. Ehkä sekin vielä jotenkin selviytyy, ehkä jollakin olisi siihen idea, anyone? ;)

Nyt ihanaa kesän alkua teille jokaiselle!

Lämmin kiitos mukanaolosta.

Kuullaan pian!
- ja psssssst! Älä luovu unelmistasi! <3

Sydämestä Sormenpäihin,

Puuhatar Rina