KIVEN TARINA

 

hUoMeNtA & iLtAa !

 

Aloitin tämän postauksen teon yksi aamu kuluneella viikolla ennen töihin lähtöä mutta se jäi kesken, ja nytpä on ilta: siis huomenta ja iltaa! Täältä poikii ihku ihania elikoita!

 

Mikä on kiven tarina? 

 

Lapset valitsivat viime viikolla kukin yhden kiven mukaansa metsäretkeltä ja silloin jo vähän alustin aihetta. Olin toivonut jokaiselle lapselle kotoa isohkoa tulitikkurasiaa josta tehdä pesä kivi-mörrikälle mutta niitä saapui vain harvalle niin muokkasin vähän toteutusta.

 

Esittelin lapsille ensin kiviä jotka olen tuonut Normandiasta meren rannalta. Istuimme matolla pienessä piirissä. Pidin kiviä käsissäni piilossa ja "helisytin"... kysyin lapsilta ovatko olleet meren rannalla ja jos, niin millaisella. Kerroin sitten itse olleeni Normandiassa ja siellä kivet olikin rannalla toisenlaisia kun vesi on vuosisatoja niitä hioneet toinen toisiinsa (pyöritin kiviä käsissäni).

 

Lapset katsoivat ihmeissään silkinpehmeitä kiviä ja silittivät niitä, koittivat poskea vasten. Kivihän on kova, mutta nämä kivet tuntuivat myös pehmeiltä. Kerroin myös kuinka ne soivat ihanasti solisten kun vesi kulkee niiden läpi, aaltojen juostessa rannasta takaisin meren suuntaan.

 

Katselimme sitten metsästä poimittuja kiviä, erilaisia ovat! Annoin ensin yhdelle lapselle askartelu irtosilmät ja kysyin mihin kohtaan hän ne asettaisi kiveen. Lapsi asetti ne ja kaikki seurasivat - siitä tuli hauska hahmo...näyttää kuin sillä olisi jotakin kerrottavaa? Mitä se voisi olla? Mikä hahmon nimi voisi olla? Kaikki lapset saivat sitten kivelleen silmät ja näin alkoi näiden kivien tarina...

 

Kaikki kiveen liimattu on kiinnitetty kuumaliimalla. Kun kivestä oli tehty jokin hahmo, annoin lapsille valkoista kartonkia (vielä vähän paksumpaa) ja vahaliidut. Kivi sai olla hetken valkoisella paperilla ja lasten tehtävä oli miettiä kivelle, missä se halusi asustaa... ja näin he saivat piirtää hahmollensa ympäristön. Toteutin tämän kaikilla koska vain osalla oli tulitikkurasia joka oli alkuajatuksena toteuttaa pesäksi kiville. Ne joilla rasiat oli, tehtiin lisäksi pesä.

Kun työ oli valmis, lapset kertoivat minulle kivestä tarinaa jonka kirjasin ylös. Joissakin kuvista se näkyy.

 

Lapset innostuivat tästä projektista valtavasti - ja kivet otettiin heti leikkeihin. Osa jatkoi projektia lisää kotona. 

 

 

Tässä on Sara, Tiri-vauva ja Hiirulainen

Tiri-vauva

 

ja kolme omissa pesissään

Minä asun sateenkaaren alla!

 

Tässä eskarityttöjen piirustukset, he piirsivät polun joka yhdistyy kun heidän työt liitetään toisiinsa. Muutenkin he tekivät töihin yksi vierassängyn ja toinen kaksi telttaa, jotta kaveri pääsee yökylään! :-D

 

Tässä eskaritytön oivallinen idea: päällystimme kiven kokonaan pehmeällä kankaalla! Siitähän tuli lähes kuin chu-chu pets ;-D

Hei, minä olen Matilda ja kotini katolla on trampoliini!

Ensin oli yksi...mutta pitihän sille sitten saada kaveri! Söpö ja Töpö!

Tässä on pingviini nimeltä Hauska. Hän sai ensin kodin ja pian lisää huoneita (toiselle paperille) !

 

Tämä kaveri on ainakin viisas: se osaa lukea sanomalehteä!

 

 

NÄITÄ OLI NIIIN HAUSKAA TEHDÄ LASTEN KANSSA JA NÄHDÄ HEIDÄN INNOSTUKSENSA. SUOSITTELEN!

 

Kehitysideaa: kun lapset piirsivät kivilleen kodin, ajattelin taas vähän myöhään, että sitähän voisi paperin yhdelle puolelle piirtää mörrikälle paikan missä hän on ja leikkii päivisin ja sitten toiselle puolelle sen missä hän yöpyy. Näin lapset voivat leikkiä niillä myös. Lapset kyllä innostuivat tekemään useita, kutsuisinko niitä leikkialustoiksi ja innostuivat leikkimään niillä myös yhdessä lattialla.

 

Mutta nyt mä lähden nukkumaan! Kauniita unia ja iloisia hetkiä kädentöiden parissa!

 

<3 Rina

 

 

 

 

LUURANKO-ASKARTELU

 

Hu-huu!

 

Olemme päiväkodissa lasten kanssa pohtineet kehoa näinä viikkoina. Piirrettyämme omakuvan, olemme puolestaan tutkineet kirjojen avulla sitä, mitä kaikkea on sisällämme...  Aamupiirissä avasinkin hieman aihetta tuomalla muovihanskan. Heilutin sitä ilmassa ja totesin, että eihän meidän käsi ole tällainen - tyhjä kuin muovihanska, jonka jälkeen tunnustelin omaa kättäni ja kehotin myös lapsia näin tekemään... mitä se kova ihon alla on?  Mitä kaikkea on esim. käden sisällä, ja näin pääsimme luihin, niveliin, lihaksiin, verisuoniin jne. Käsitellessämme aihetta eteenpäin, keksin, että voin ottaa saman hanskan aamupiirissä uudestaan ja käyttää vanupuikkoja "luina" jotka voin työntää hanskojen "sormiin" ja sitten ottaa jotakin kangasta esim. lihaksiksi, ja narua verisuoniksi jotka työnnän hanskan sisään näin havainnoillistaen asiaa.

 

Tämä luuranko askartelu on osa keho-teema askarteluja ja niistä tuli niin persoonallisia, että joka kerta kun niitä katson, ihan hymyilyttää! Ihania ovat, eikö, jokainen erilainen, aivan niin kuin me!

 

Materiaalina oli yksinkertaisesti kartonki, vanupuikot ja erikeeper, sekä valkoista paperia ja musta tussi pääkalloa varten. Sakset tarvitsee vanupuikon pätkimiseen pienempiä luita varten. Lapsista tämä askartelu oli myös hauska. Olin tehnyt yhden luurangon malliksi, josta lapset saivat ottaa mallia. Joillekin työn hahmottaminen oli haastavampaa mutta se ei haittaa, jokaisesta tuli ihanan erilainen.

Yksi poika askarteli kaksi kertaa tätä samaa ja hänelle ehdotinkin, että voi keksiä esim. jonkin eläimen tai hahmon luurangon ja tehdä oman mielen mukaan. Voisikin olla hauska joskus kokeilla ötököiden, dinosaurusten ym. luurankoja.

 

Mutta tässä nyt näitä tekeleitä viime viikolta!

 

 



 

Tässä vasemmasta työstä poika totesi " En osaa tehdä tavallista luurankoa, tämä on palomiehen luuranko!" ;-D Ja oikealla poika halusi tehdä pahiksen luurangon!  

 

 

Tämä askartelu sopii hyvin lapsille näin kehoon tutustuttaessa tai myöskin, jos mielii askarrella Halloweenin aikaan!

 

Eskareiden kanssa lähdenkin vielä kokeilemaan jotakin mitä en ole ennen tehnyt. Olemme piirtäneet pahviin 4 lapsen rajat (jaoimme eskarit neljään eri ryhmään, 3 lasta aina työskentelee yhdessä, eli 4 kehoa) ja he pääsevät pohtimaan ja rakentamaan enempi kehoa sisältä....  mielenkiinnolla odotan tätä!  Mutta siitä lisää kun pääsemme projektissa eteenpäin! ;-D

 

Kyllä me ihmiset vaan ollaan elintoiminnoiltamme ja muutenkin aikas ihmeellisiä!

 

Iloa sinne puolelle ruutua ja ihastuttavaa viikkoa!

 

<3 Rina

OMAKUVA

 

Hei taas!

 

 Jokunen päivä sitten lapset saivat päiväkodissa tehdä omakuvat. Keskustelimme myös aiheesta, mikä on omakuva, mikä minäkuva jne. Pohdimme myös hieman ulkoista ja sisäistä minää, miten  voin peilistä katsoa, että minulla on siniset silmät jne. mutta jos sanotaan, että olen iloinen ihminen tai ymmärtäväinen, se lähtee jostakin muualta.

 

Itse asiassa minulla oli sattumoisin kaksi pehmeätä, pientä kämmenen kokoista sorminukkea, tyttö ja poika, jotka piilotin paitani sisään ja nukkeja käyttämällä herätin lapsissa ajatusta siitä, että jos minulla on paha mieli niin onko se tyttö siellä sisällä joka ajattelee/puhuu jotakin asiaa ja sitten se näkyy minun kasvoilla ja kehossa. Toin nuken kurkistamaan paidan sisästä silloin kuin puhuin sisäisestä minästä. Tämä nauratti lapsia mutta samalla herätti ajatuksia ja myös yhtämielisyyttä.

 

Kysyin myös eskareilta, kuka on heidän lähin ystävänsä ja vastauksia tuli liuta... kerroin sitten omani: minä itse! :-D Sanoin, että uskon, että meidän tulee olla itsemme ystäviä ja käytin jälleen nukkeja, että jos sisälläni nukke on surullinen, minun tulee lohduttaa ja kannustaa sitä ihan niin kuin tekisin toisille ystävilleni. En tiedä kuinka paljon lapset näitä ajatuksia omaksuivat mutta tunnekasvatus on minulle tärkeä ja mielenkiintoinen aihe, jota haluaisin enempikin lasten kanssa toteuttaa. Tässä kuussa päiväkodissa teemana onkin keho, aistit ja tunteet. Aiheet näin varmasti nousevat vielä esiin.

 

OMAKUVAN tekemisessä lapset saivat ensin käyttää vahaliituja ja sen jälkeen jatkaa työtä vesiväreillä.  

 

Eskarit saivat tämän lisäksi vääntää omat nimensä piippurasseista jotka sitten liimattiin kuumaliimalla työn alareunaan kiinni (eri keeper ei pitänyt). Tämä oli hauska juttu!  

 

Viskarit ja nuoremmat tekivät saman työn ja heidän kanssaan tekiessä hoksasin vasta haastatella lapsia! Kun lapset saivat työnsä valmiiksi, kutsuin heitä yksitellen luokseni työnsä kanssa. Kysyin heiltä: Kerropa minulle, minkälainen (lapsen oma nimi) on? Oli mielenkiintoista havaita sitä miten eri ikäiset lapset omaksuivat tämän kysymyksen. Se ei arvatenkaan ollut helppo - kun ei se meille aikuisillekaan tahdo olla helppoa kertoa itsestämme! Osalta kuitenkin tuli vastaus ja ihana oli nähdä yksikin viisivuotias tyttö hihkaisten heti itsestään, että KIVA! Toinen (poika) taasen totesi, että " No, ihan tavallinen ihminen!" :-D

 

Lasten kanssa työskentely on elämän rikkautta ja rakkautta!  

 

 

 

 

Hmm... minkälaisen omakuvan sitä itse tekisi? Voisi olla vaikeaa!!  Ehkä täytyy joku päivä kokeilla!

Ollaan itsemme ystäviä niin silloin valoa riittää! 

 

Kaunista iltaa ja lempeitä unia!

 

<3 Rina