sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Sukellus pumpuliin!

 
Hello!
 
Tämän talon pihaan on satanut paljon lunta! Tommoseen kasaan tekee mieli ihan hypätä! Aika kiva olisikin jos joku päivä lumi olisi pihalla pehmeätä ja lämmintä pumpulia --- olisi hieman erilainen kokemus möyriä siellä. Minä varmaan tekisin itselleni  sinne pesän ja ottaisin jonkun hyvän kirjan (ja päiväkirjani) mukaan ja katoasin päiväksi pumpuliin... ;-)  Katsokaas, kyllä ihmisen pitää kuvitella kaikenlaista! Tyttärenikin viisivuotiaana totesi, että  leikki on tylsää jos unohtaa mielikuvituksen.
 
 
 Nämä kotitalo-askartelut on tehty 4-5 vuotiaiden kanssa. Aiemmin laitoin eskareiden tekemiä taloja pahvista. Nuoremmat saivat sitten tehtäväkseen hieman erilaisen. Kuten kuvasta jotenkuten näkyy on pohjana iso kartonki joka on taitettu ja johon kiinnitetty talon runko. Lapset saivat näin tehdä myös taustaa ja pihapiiriä. Hauska oli nähdä kuinka osa lapsista halusi tehdä talon talviympäristöllä, toiset kesäisenä.  Kuvat kertokoot puolestaan. Jotkut teki myös puita mutta tässä ei nyt olekaan kuvaa semmoisesta.
 

 
Jatkotyöstimme näitä vielä haastattelulla. Jokainen lapsi sai kertoa omin sanoin kodistaan jota samalla kirjasin koneella. Tekstit tulostettiin ja liimattiin vielä töihin kiinni. Jutut oli mainioita ja niin yksilöllisiä. Yksi selitti tarkkaan yksityiskohtaisesti huonekaluista ja niiden väreistä sekä  omaan sänkyyn liimatuista tarroista ja, että parasta on hyvät vaatteet ja kun äiti pesee ne puhtaaksi... toinen totesi, että äidin kanssa on ihana laittaa yhdessä ruokaa! Kolmas sanoi, että ei osaa vielä kertoa paljon mitään kun talo on  ihan uusi.
 
Aina kun haastattelen lapsia tällä tavalla havahdun samaan - pitäisi oikeasti olla enempi aikaa kuunnella näitä pieniä ihmisiä ympärillämme! Lapsilla on monesti suuria, oivallisia ajatuksia ja näkökulmia joita ei aina huomaa jos ei pysähdy. Aikuisina katselemme äkkiä asioita niin kovin kaukaa ja jotenkin analyyttisesti, lapsi on siinä ja toteaa ympäristöään ja sen ihmisiä mutkattomasti.
 
Hannah Cheatem 8v. on lausunut tämän ihanan ajatuksen maailmalle, sen myötä toivon teille levollista sunnuntaita ja värikästä viikkoa!
 
If you're feeling blue, try painting yourself a different color!
 
<3 Rina
 
 
 
 
 

Ei kommentteja: