Hello!
Ulkona sataa.
Uunissa on sämpylät paistumassa. Päällä on fleecehousut - ja takki, villasukat ja karvatossut. Taloyhtiössä on patterien huoltotyöt menossa - lämpöä ei ole pariin päivään pattereista saatu. Ajattelin, että uunikin saa nyt vähän lämmittää! ;)
Mitä teille kuuluu?
Mitä minulle?
Minun elämääni muutosten tuulia. Viiden vuoden työrupeama päiväkodissa päättyi kesällä. Tuli aika haistella uusia tuulia. Työstää unelmiaan. Omia "taikinoita" olen tässä siis pyöritellyt, josko taikina kohoaisi, josko siitä saisi leivottua jotakin konkreettista jaettavaksi...aika näyttää! ;) Mielenkiintoista aikaa saan elää!
Olin ajatellut, että sitten kun on aikaa, päivitän usein tätä blogiani, järjestän ja teen sitä, tätä ja tuota. Olenkin tehnyt monia juttuja. Maalannut eteisen seinän punaiseksi ja toisen keltaiseksi! Hurahtanut betonitöihin! Mutta niin tärkeätä ja arvokasta on ollut myös vaan se, että on saanut hetken OLLA! Uskon, että jokaisen oma onni löytyy siltä polulta, missä tekeminen syntyy olemisen kautta. Nykymaailmassa me vaan niin harvoin ehdimme olla, ja sitten teemme, teemme ja teemme, ja kadotamme ehkä sen arvokkaimman - yhteyden itseen. Suorittamista ei kukaan jaksa loputtomiin. On tärkeätä pysähtyä välillä itsensä äärelle ja kysyä mitä kuuluu ja vastata siinä hetkessä vain itselleen.
Kesällä tein muuten vitriinikaapista askartelukaapin. Jo pitkään olin turhautunut siihen, että askartelukaappini oli syvä kaappi liukuovien takana joka aina meni pyörremyrskyn lailla sotkuun vaikka kuinka olin yrittänyt järjestää paikan kaikelle. Katselin sitten yksi päivä astioita vitriinikaapissa ja mietin miksi niiden pitää olla siellä. Fanttilangat sopivat vallan mainioisti aalto-maljakkoon ja piippurassit äidin vanhaan lasiseen mehukannuun! :) Vitriinikaapista tuli väriä pursuva materiaalikaappi josta on ollut ilo poimia asioita ja lastenikin ollut helpompi löytää millon kuviosaksia tai vahaliituja.
Parasta elossani on tänä syksynä ollut nähdä omia lapsiani. Olen aina nähnyt heidät, kuullut heitä, mutta tarkoitan nyt sellaista l ä s n ä o l e v a m p a a kuulemista ja näkemistä. Voin sanoa, että tiedän mitä heille kuuluu, mitä koulussa tapahtuu, mitkä asiat heidän mieltään askarruttavat. Olen niin kiitollinen heistä ja esim. siitä kun seiskaluokan aloittanut tyttäreni yksi ilta sanoi, että kokee voivansa puhua minulle ihan kaikesta. Se tekee minut onnelliseksi.
Tänään poimin askartelukaapista piippurasseja ja väänsin sanoja joita ajattelin kiinnittää yllätyksenä perheelleni vessan peiliin tai jonnekin. Sitten ajattelin, että näitä olisi hauska tehdä muuallekin. Vaikka kaupan ilmoitustaululle tai vaateliikkeen pukukoppiin. Niiden lisäksi ajattelin teitä.
Niinpä ilman minkäänlaisia ohjeita tällä kertaa toivon, että saatte kokea seuraavan omassa elämässänne:
<3 terkuin Rina :)
