lauantai 19. tammikuuta 2013

COLORS!

 
 
 
 
 
Tänään olin pääasiallisesti ruokaostoksilla. Samalla kuitenkin poikkesin pariin muuhunkin kauppaan ja silmiini pisti turkoosi verho - olin ajatellut eteisen kaappien eteen valkoista verhoa jossa ylhäällä purjerenkaat mutta käsissäni oli nyt kauniin turkoosin sävyinen ja värinä se siirsi minuun heti jotakin virkeyden vitamiinia. Poikkesin myös Askoon, koska eteiseen olen myös kaivannut ja jo useampia kertoja katsonut sopivaa mattoa - jotakin melko vaaleaa myöskin, olin ajatellut, tai musta-valkoista. Askon matto-osaston seinällä roikkui okrankeltainen matto ja tiesin heti, että se on tuo, vaikka olin järkeillyt jotakin muuta. Otin kuitenkin myös kokeiluun vaalean harmaan jonka olin nähnyt tarjouksessa ja sanoin myyjälle että palautan niistä toisen, pitäähän kotona toisen puoliskon kanssa myös asiasta tulla sopimus.
 
Meillä on nyt sitten kotona eteisessä keltainen matto ja turkoosi verho ja olen niistä niin ilahtunut  - ja siitä, että mieheni piti näistä myös. Olen aina tiennyt sen, että värit ovat minulle tärkeitä ja, että ne vaikuttavat minuun ... Silti olen käynyt prosessia mielessäni, että haluan pelkistää ympäristöäni, tehdä siitä rauhallisen sillä värit eivät aina sitä tee. Tänään olen kuitenkin onnellinen värien olemassaolosta ja niiden vaikutuksesta. Toden totta keltainen matto eteisessä näyttää erilaiselta kuin musta-harmaa.  Kokeilkaapa! :-D Tämän jälkeen tiedän, että minun on turha edes miettiä muuta kuin sitä mikä ruokkii sisintäni ympäristössä eniten - värit (toki maltillisesti).
 
Olin ajatellut laittaa tänne tänään talviaskartelua mutta tästä värien vaikutuksesta päädyinkin laittamaan tämän kankaanpainanta-työn - yhdelle työpaikassamme harjoittelussa olleelle tekemämme t-paita.  COLORS! Aikuisten kädet ovat kirjainten L-O-V-E alla ja muut ovat lasten tekemiä.
 
Näiden kuvien myötä käyn kuitenkin vielä niinkin filosofiseksi miettimään sitä kuinka me ihmisinä vaikutamme toisiimme värien lailla. Mikä väri sinä koet olevasi ihmisenä? Mitkä värit vetävät sinua puoleesi?
 
Muistan olleeni joskus Mark Rothkon taidenäyttelyssä Pariisissa. Hän tekee hyvin pelkistettyjä tauluja, joissa eri värejä. Mennessäni näyttelyyn ajattelin alkuun ylimalkaisesti, että kuka tahansa voisi tehdä tuommoisia kunnes pysähdyin mustavalkoisen taulun eteen hiljaa... Olin suuren taulun edessä pitkän aikaa, vaikutuin suuresti ja koin oivalluksen, kuinka "kaikki" on läsnä eri väreissä omana kielenään. Mustassa ja valkoisessa yhdellä tapaa, keltaisessa ja punaisessa esimerkiksi taas ihan eri tavalla. Kokemus oli minulle vaikuttava, seistä suurten väritaulujen edessä, ne heijastivat yksinkertaisuudessaan omia tunnetiloja ja muistoja.  Kurkatkaapa tähän googlen Rothko-kuvahaku linkkiin ja testatkaa mitä eri värien dynamiikka teissä herättää!  Joskus voi yllättyä, että oma väri onkin jotain muuta kuin on olettanut.
 
 
 
Sydämestä sormenpäihin,
tänään ainakin keltaista ja turkoosia :-D
<3 Rina  
 
 

Ei kommentteja: